perjantai 9. elokuuta 2013

Start!

Helou! Elikkäs tämä tässä on kahden opiskelijan perustama kimppa blogi.

 Miksi kimppablogi?
Koettiin että se olisi ehkä mielenkiintosempaa lukea ja postauksiaki saadaan useammin, eri näkökulmista. Saatetaan kirjoittaa samoista aiheista, mutta varmasti tosi eri tavoin. Joten uskomme että tämän blogin lukeminen (tai ainakin sen kirjoittaminen) pysyy kiinnostavana pitkään. ;) Lisäksi oltiin sitä mieltä että molemmilla riittää juttuja kerrottavaksi vaikka kuinka paljon, joten voisi olla kiva omistaa blogi jonne niitä voisi selitellä.



Mistä me sitten tässä blogissa kerrotaan on pitkälti kaikkea maan ja taivaan väliltä, kumminkin tässä molemmilla aika pitkälti samoja intressejä kuten mm.Videopelit, Japanilainen populaarikulttuuri ja Cosplay, joka  tulee olemaan varmasti aika dominoivassa osassa tätä blogia. Eli tullaan paljon kertomaan meidän yhteisistä ja omista cossi projekteista,sekä yms. ihkutuksista ;D
Myös oman elämän ongelmat, kuten koulu ja random inhottavat hammaslääkärikäynnit ovat aika tärkeä osa tätä blogia.
Fanityttöily yleistä

Tämän voisi siis tiivistää jotenkin näin:

Tässä on kahden Lukion aloittavan nuoren tytön, Cubeyn ja Piichin yhteinen Cosplay /Lifestyle blogi!

Meidät molemmat löytää muualtakin internetin ihmeellisestä maailmasta !

Cubey: https://twitter.com/CubeyCosplay
https://www.facebook.com/CubeysCosplay
http://thecubebuddy.deviantart.com/

Piichi: https://twitter.com/SuperPiichi
https://www.facebook.com/piichicosplay?fref=ts
http://peachprincex.deviantart.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti